Bändin tiedot

Neemu

Neemu semifinaaleissa




Neemu katselmuksissa


Neemu on vuonna 2009 perustettu bändi. Äänessä ja Vimmassa kategoriamme on rap, hiphop, electro.

Bändin kotikaupunki on Kotka.

Olemme:

  • Teemu Loippo [Mikrofoni]
  • Kassu Sandberg [DJ-laitteet]

Bändimme taustaa

Neemu alias Teemu Loippo on kotkalainen vuonna 1991 syntynyt rap-artisti. Lyriikoiden kirjoittamisen Neemu aloitti vuonna 2007 ja äänitettyä materiaalia on tuotettu lokakuusta 2009 saakka. Artistin kappaleet käsittelevät helposti lähestyttäviä aiheita, nuoren miehen pään sisällä pyöriviä arkisia asioita ja jokainen teksti syntyykin artistin omien tunnetilojen pohjalta unohtamatta kuitenkaan pientä pilkettä silmäkulmassa. Viidettä vuottaan aktiivisena artistina viettävä räppäri on tähän asti kiertänyt DJ KaSan kanssa Suomea noin kahdenkymmenen keikan vuositahdilla ja kerännyt kiitosta niin nuoremmalta kuin vanhemmaltakin yleisöltä. Nuoresta urasta huolimatta takana on jo festarikeikkoja sekä suurien musiikkinimien lämmittämisiä, kuten Uniikki, Elokuu, Justimus, TCT, Anna Abreu ja Robin. Lämminhenkinen lavakarisma yhdistettynä räjähtävään tekemisen meininkiin takaavat, ettei yleisö varmasti jää kylmäksi!

Bändimme tulevaisuus / tavoitteet

Tällä hetkellä Neemu keskittyy uusien kappaleiden suunnitteluun ja toteuttamiseen ja kerää itselleen jatkuvasti uusia keikkoja. Tulevaisuudessa toiveissa on levytyssopimus, jonka eteen tällä hetkellä painetaan kovasti töitä.

Yhteystiedot

Tsekkaa nettisivumme http://www.facebook.com/NeemuMusic

Meihin voit olla yhteydessä sähköpostitse neemu.music@gmail.com

Neemu Äänessä & Vimmassa

Esiinnyimme katselmuksessa 04.10.2014 klo16.30-16.40. Esiintymispaikka on Kannusali, Espoo.



Neemu katselmuksessa

Neemu semifinaalissa

Neemu semifinaalien haastattelussa

Esiinnyimme semifinaalissa 23.10.2014 klo20.40. Esiintymispaikka oli Nosturi Elmu Ry., Helsinki.